Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tre Monti Campo di Mezzo 2016

Tammikuussa ilmestyneessä Decanterin Italy 2018-liitteessä käytiin läpi italian eri alueiden kiinnostavia viinejä juuri nyt. Yksi silmään osunut artikkeli kehui paitsi Emilia-Romagnan lambrusco-viinejä myös saman alueen kuplimattomia sangiovese-pohjaisia viinejä. Näiden hinta-laatusuhdetta kehuttiin hyväksi, joten tehdessämme tilausta nimeltä mainitsemattomaan nettikauppaan päätimme kokeilla.



Tre Monti on Thea ja Sergio Navacchian 1970-luvulla perustama viinitalo, jota perheen pojat ovat sittemmin jatkaneet. Tila koostuu kahdesta osasta: Imolan kukkuloilla sijaitseva 26 hehtarin Bergullo ja tästä kaakkoon sijaitseva Petrignone. Bergullo sijaitsee 100 metriä meren pinnan yläpuolella, viettää etelään ja sen maaperä on tiivistä savimaata. Petrignone on hieman korkeammalla 150 metrissä ja viettää myös etelään. Maaperä on myös savista mutta seassa on enemmän kiviä ja maaperä on vaihtelevampaa. Petrignonella kasvaa sangioveseä, paikallista albanaa ja trebbianoa, Bergullossa myös kansainvälisiä lajikkeita kuten sauvignon blancia, CS:a ja merlot'a. Molemmat tarhat on sertifioitu luomuksi vuodesta 2014.

Campo di Mezzo tulee Petrignonen tarhalta vuonna 1983 istutetuista sangiovese-köynnöksistä. Tämä viini on puhdas sangiovese, jota ei ole kypsytetty tammessa. Viini maseroituu kuorineen 9 päivää terästankeissa 25 asteen lämmössä. Alkoholikäymisen jälkeen viini käy vielä malolaktisesti. Viiniin jää aavistus jäännössokeria.

Tuoksussa on erittäin runsaasti kypsää kirsikaa ja vienoa orvokin kukkaisuutta. Suussa edelleen erittäin hedelmäinen ja muheva. Pieni jäännössokeri ei tunnu makeutena vaan tuo viiniin runsautta. Tanniinisuus on korkeintaan keskivoimakas, happoja löytyy melko runsaasti. Viini ei ole tajuntaa rääjyttävän kompleksine, mutta se on tasapainoinen ja herkullinen. Viinissä on samaa iloista fiilistä kuin Beaujolais'ssa, mutta tyyli on toki huomattavasti runsaapi ja täyteläisempi.

Campo di Mezzo oli herkullinen viini, joka on simppeli mutta erittäin monikäyttöinen arkiviini. Jos on olemassa 'pizzaviinin' arkkityyppi, niin se on ehkä tämä. Viinin hinta kuljetuskuluineen ja muine suomi-maksuineen on 11 euron tietämissä ja mielestämme tämä oli ehdottomasti sen arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti