Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pääsiäinen italialaisessa hengessä

Koska vietämme tänä vuonna pääsiäistä Bergamossa Pohjois-Italiassa, päätimme kehitellä myös blogin lukijoille pääsiäisen menuehdotuksen italialaisessa hengessä. Otimme siis räntäisenä helmikuun lauantaina ennakkoa tulevasta lomasta ja käytimme illan kokkailemalla herkkuja lukijoiden iloksi.

Alkusalaatti grillatulla endiivillä ja munakoisolla
Salaattipohja:
-pienilehtistä salaattia
-kirsikkatomaatteja
-granaattiomenan siemeniä
Munakoisorullat
-1 munakoiso
-vuohenjuustoa
-aurinkokuivattua tomaattia
-parmesania
-jauhoja
-kananmunaa
Pieniä endiivejä, sitruunaa, suolaa

Tee munakoisorullat seuraavasti: Leikkaa koisot pitkittäin noin ½ cm siivuiksi ja laita uuniin 175 asteeseen kunnollä päältä öljyttynä kunnes pehmenevät. Varo etteivät kuivu koppuroiksi. Ota uunista ja jäähdytä. Sekoita hakattua aurinkokuivattua tomaattia ja vuohenjuustoa, laita munakoisosiivulle ja rullaa pitkittäin. Pyöritä sitten rulla jauhossa, sitten munassa ja viimeiseksi parmesan-raasteessa. Paista rullat runsaassa öljyssä pinnalta rapeiksi.

Leikkaa endiivit 4 osaan, laita pellille öljyttynä  ja raasta päälle sitruunankuorta ja ripottele suolaa. Grillivastuksen alle uuniin, kunnes saavat hieman väriä.

Kokoa salaattipohja haluamaasi muotoon. Leikkaa munakoisorullista noin sentin paksuisia kiekkoja terävällä veitsellä. Leikkaa endiiveistä viistottain pari-kolmesenttisiä paloja, jotka saa helposti aseteltua salaattiin. Kokoa ja tarjoa.

Salaatin seuraksi sopii kuohuviini. Hedelmäisemmistä viineistä pitäville suosittelemme hedelmäaromit säilyttävällä tankkimenetelmällä valmistettua proseccoa, näitä löytyy alkosta useampaa laatua. Jos toivoo viiniltä enemmän paahteisuutta ja mineraalisuutta, kannattaa sijoittaa ainoaan alkon vakiovalikoimasta löytyvään Franciacortaan. 30 % viinistä on käynyt tammitynnyrissä, mikä tuo viiniin täyteläisyyttä. Franciacorta valmistetaan klassisella samppanjametodilla, joten autolyysin tuomat nyanssit ovat mukana. Jälkimmäinen viini sopii tästä syystä myös seuraavalle annokselle:

Herkkutattitortellineja tryffelivoissa

Täyte:
herkkutattipyrettä (voi valmistaa kuivatuista, liotetuista herkkutateista sauvasekoittimella)
voita
keltuainen
valkosipulia
timjamia, pippuria, suolaa

Laita kattilaan iso köntti voita ja pari kynttä valkosipulista silputtuna. Paista keskilämmöllä pehmeäksi. Lisää tattipyre ja timjami sekä pippuri. Mikäli massa on löysää, keitä kasaan. Lisää lopuksi keltuainen. Tavoiteltava konsistenssi on sellainen lusikkaan keoksi jäävä ja valumaton. Suolaa massa lopuksi melko runsaalla kädellä.

Tortellinit

muna, kaksi tai kolme. (nyrkkisääntönä on muna kahta annosta kohti)
00-vehnäjauhoja 100g / muna
suolaa 1g per muna

Tee jauhoista keko lautaselle. Lisää keskelle muna(t) ja suola. sekoita sormin taikinaksi, vaivaa leikkuulautaa tai työtasoa vasten kymmenen minuuttia. Laita kelmuun ja jääkaappiin tasoittumaan tunneiksi. Rullaa taikinasta pastakoneella ohuimpia mahdollisia levyjä. Itse teen kapeita 5-6 cm leveitä soiroja, joille on helppo lappaa täytettä. Tortellinit teimme 4cm pyöreällä stanssilla siten, että taikinasoiro täytetään puoleenväliin tasaisin välein täytenokareilla, joiden ympäriltä sivellään taikina vedellä. Sitten taitetaan tyhjä pää täytteiden päälle ja painellaan stanssilla tortellinit irti. Tämän jälkeen reunat taitellaan kiinni samaan tapaan kuin karjalanpiirakat rypytetään.

Tortellinit voi tehdä etukäteen, mutta ne pitää peittää tarkasti etteivät kuivu ennen keittämistä kovasti. Tortellineja keitetään runsaassa vedessä viitisen minuuttia. Tämän jälkeen ne tarjotaan sulatetussa tryffelivoissa pyöriteltyinä ja parmesan-raasteella kruunattuina.

Karitsaa, sitruuna-mascarponeakastiketta ja papumuhennosta.

Resepti on mukailtu Tessa Kiroksen hillasoilta oliivilehtoihin-kirjasta, jossa tämä oli tehty vasikasta.

Karitsan karetta leikattuna luiden väleistä paloiksi n.150-180gr/hlö

Marinadi (jossa karitsaa haudotaan mielellään yön yli)
sitruunankuorta
Valkoista balsamicoa
suolaa
salviaa
valkosipulia
hunajaa
pippuria

Papumuhennos:
härkäpapuja yön yli liotettuna ja keitettynä (keitettyjä noin 4 dl)
desi oliiviöljyä
3 kynttä valkosipulia
porkkana
sellerinvarsi
sipuli
rosmariinia pari oksaa
salviaa
suolaa, pippuria

Laita öljy kattilaan ja paista siinä porkkananpalat, selleri ja sipuli sekä valkosipuli, kaikki pienittynä tietysti. Anna hautua keskilämmöllä kunnolla pehmeiksi. Lisää yrtit ja pavut. Soseuta sauvasekoittimella, lisää vettä sopivan konsistenssin saavuttamiseksi. Jos haluat enemmän purutuntumaa, voit soseuttaa pavut erikseen ja jättää kasvikset sattumiksi. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Ota karitsaan väri pannulla öljyssä. Laita uunipellille odottamaan. Tee sitten kastike paistinmehuista seuraavasti:

Kastike:
3 rl mascarponea
2 sitruunan mehu
timjamia, salviaa, rosmariinia
suolaa
pippuria

Kun karitsat on ruskitettu lisää pannulle mascarpone, sitruunanmehut ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon maun mukaan suolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä.

Sillä aikaa, kun teet kastikkeen niin karitsat saavat kypsyä uunissa 225-asteessa 52-53 asteiseksi(medium). Kun karitsat ovat valmiit ota ne uunista pois ja anna vetäytyä hetki folion alla. Tarjoa karitsat papumuhennoksen ja kastikkeen kanssa.

Viiniksi karitsalle suosittelemme Gattinaran alueelta tulevaa Travaglini Gattinara 2009. Marjaisan kirsikkainen, raikkaan hapokas viini. Nebbiolon loistavan orvokkisia ja aavistuksen tervaisia aromeja, jotka toimivat tälle karitsalle loistavasti.

Labneh ja paahdettua raparperia

100g turkkilaista jogurttia/syöjä
ripaus suolaa
10 g tomusokeria/100 g jogurttia
raparperia (100 g / syöjä)
sokeria 20g /100g raparperia
vaniljatanko
1/4 dl makeaa valkoviiniä / 100g raparperia: Muscat, riesling tms
1 sitruunan kuori
Hakattua pistaasia


Sekoita tomusokeri ja suolaripaus jogurttiin, laita valumaan vähintään 6 tunniksi viileään. Me valutimme jogun kahvisuodatinpussissa siivilässä.
Laita uunivuokaan melko karkeasti paloiteltu raparperi, viini, sokeri, raastettu sitruunankuori ja sokeri. Laita uuniin noin 20 minuutiksi 180 asteeseen. Kokoa kulhoon annos jogurtista ja raparpereista.

Jälkiruualle sopii oivasti La Calieran Moscato d'Asti: Lievästi poreileva, makean hillotun sitruksinen viini sopii jälkiruualle oivallisesti, raparperin ja jogurtin liitto olisi ilman tätä viiniä kuin trabant kahdella renkaalla.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Pääsiäisen viinisuosituksia

Pääsiäinen ei meillä ole kovin uskonnollinen juhla, vaan pikemminkin ruokajuhla. 4 päivää vapaata eli paljon aikaa kokkaukseen ja syömiseen. Pääsiäismenu resepteineen on tulossa ensi viikolla, mutta ajattelimme laittaa vielä muutaman viinisuosituksen erikseen.

Valkoviineistä suosittelemme Etelä-Afrikkalaista Sutherland Rieslingiä vuodelta 2013. Riesling on rypälelajike, joka on levinnyt kaikkialle maailmaan. Vaikka yleensä pidämme vanhan maailman risukoista, niin tämä Etälä-Afrikan riesling yllätti kyllä positiivisesti. Mainio yleisviini pääsiäisen keväisiin alkuruokapöytiin ja toimii taatusti myös parsan ja hollandaisen kanssa.

Toisena valkoviininä suosittelemme espanjalaista Raventos i Blanc Silencis 2013. Talo tunnetaan paremmin laadukkaista kuohuviineistä, mutta tämä viini osoittaa hyvin sen, kuinka Xarel-lo:sta on moneksi. Mainio rypäle, joka tuo runkoa cavaan, mutta tuottaa myös loistavia valkoisia viinejä. Yhdistä viinille paistettua kalaa hapokkaalla kastikeella ja homma on taatusti hoidettu kotiin siltä illalta.

Punaviineistä suosittelemme uudesta maailmasta alkon ikisuosikkia, australialaista Hewitsonin viinitalon Miss Harrya vuodelta 2012. Miss Harry on ollut alkon valikoimassa kohta ainakin 10 vuotta ja ymmärrämme hyvin miksi. Loistava hinta-laatusuhde tekee tästä hyvän yleisviinin pääsiäisen liharuokien seuraan. Jos pääsiäisenä on grillikelit jo kohdillaan niin tässä on mainio kaveri grilliherkkujen kyytipojaksi.

Viimeisenä pääsiäisvinkkiä suositellemme pitkäaikaista suosikkiamme Espanjan Prioratista. Nona petit 2012 (Alias Iugiter, Nona Petitiä tuotetaan ilmeissesti vain alkolle ja muualle samaa myydään tuolla kansainvälisellä nimellä) on harvoja Alkon valikoimassa olevia punaviinejä Prioratista ja se on todella harmi. Alue nimittäin tarjoaa todella kovaa kamaa, mutta hinnat ovat alueella pikkuhiljaa karanneet pilviin. Me vierailimme tilalla syksyllä 2012 ja pidimme talon tuotteista kyllä kovasti. Mielestämme nona petit tarjoaa loistavaa hinta-laatusuhdetta ja toimii niin nautiskeluviininä kun hyvin mediumiksi jätetyn karitsan fileenkin kanssa.

Nautinnollisia pääsiäisen ruoka-ja viinihetkiä kaikille.

Kaikkien pullojen kuvat ovat alkosta.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Vuoden 2015 ensimmäinen #viiniblogimiitti

Viime lauantaina matkustimme onnibussin kyydissä tapaamaan muita viinibloggaajia jo perinteeksi muodostuneeseen sokkopullotastingiin. Kyseessä on siis tapaaminen, johon jokainen bloggaaja tuo pullon joko yksin tai parin kanssa tapahtumasta riippuen. Nämä tapaamiset ovat olleet kyllä ehdottomasti yksi harrastuksen parhaista puolista. Loistavia tyyppejä ja hyvää viiniä, joten tiedossa ei voinut olla kuin jälleen kerran hauska ilta.

Tällä kertaa muut aloittivat päivän Helsinki distilling companyn tiloissa Teurastamolla, mutta me ehdimme mukaan vasta Nomad Cellarsilla järjestetyyn tastingiin. Nomad cellars on tämän vuoden puolella avattu uusi viinikellari Helsingin Annankadulla. Mielestämme mainio konsepti, jossa yhdistyvät uudet kellaritilat, kohtuuhintainen vuokra viinikaapista ja hienot, edulliset tastingtilat. Kellarille pääsevät jäsenet kulkemaan avaimella 6-24 välillä. Jos kiinnostaa vuokrata kaappi viineille niin suosittelemme ottamaan yhteyttä Nomad Cellarsin Petteri Laineeseen, kaappeja oli vielä jäljellä. Kukas sitten tekisi Tampereelle vastaavan vai onko sellainen jo kenties suunnitteilla?

Sokkotastingeissä viinibloggajien kesken on yleensä tapana jekuttaa kaveria mahdollisimman paljon, eikä siltä tälläkään kertaa vältytty. Illan parasta antia oli ehdottomasti  loistava Juran cremant, Soaven alueen klassikkovalkkari, jonka pullo harhautti kaikkia, Italian Umbriasta tuleva, sagratino-rypäleestä tehty todella tanniininen punaviini ja bonuspullona nautittu turkkilainen natural-punaviini. Tarjolla oli myös muutama klassikkoalueen viini ja uusiseelantilaista pinot grisiä, joka oli hyvää, mutta ei todellakaan alkon hinnan(a 40€/plo) värtti.

Me toimme tilaisuuteen viinikaapin perukoilta löytyneen Sardinialaisen Cantina Santadin Rocca Rubia-nimisen viinin. Sen rypäleet ovat kasvaneet Sardinian lounaisosassa Carignano del Sulciksen DOC-aluella, ja kuten alueen nimestäkin voi päätellä on viini puhdas Carignan. Ennen tätä emme olleet sardinialaista carignania maistaneet, ja yllätys oli positiivinen. Tuoksu oli lämmin, hyvin marjaisen karhunvatukkainen ja mustikkainen. Lisäksi vaniljaa, eukalyptuksesta muistuttavaa yrttisyyttä sekä mielestäni aluksi hieman asetonin henkäystä. Maku on täyteläinen, kulmikkaalla tavalla marjainen. Happoja on lämpimän alueen viiniksi yllättävän reilusti, tanniinia vähintään riittävästi. Kaikenkaikkiaan hyvä, lämpimänmarjainen ja rungokas viini jolla on tilattuna hintaa noin 14 e.

Ilta jatkui tastingin jälkeen Groteskiin, jossa pääsimme nauttimaan loistavan aterian. Alkuun riippunutta ankanrintaa, speckiä ja pikkelöityjä (hapatettuja ?) juureksia sekä mätiä, smetanaa ja mahtavaa briossileipää. Pääruuaksi saimme hienosti kypsennetyn, mehevän entrecôten ja triplafritattuja ranskalaisia bearnaisella. Muut jatkoivat iltaa jälkiruuan, samppanjan ja oluen parissa, mutta me otimme suunnaksi illan viimeisen junan Tampereelle. Viineinä muunmuassa itävaltalaista grüneriä, magnum-rislingiä saksasta sekä Banfin Summus 2003. Ei jäänyt nälkä eikä jano.

Loistava ilta loistavien ihmisten seurassa, kiitos kaikille!

Tällä kertaa mukana olivat seuraavat blogistit.
Copatinto
Blanc de Blancs
Viinillä
Loppasuut
Rypäleistä viis
Viinihullun Päiväkirja
Reseptitaivas
Wine and Finland

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Seghesio sonoma zinfandel 2011

Kuva:alko.fi
Ideaparkin alkoon on viime aikoina tullut mielenkiintoisia erikoiseriä viineistä/oluista. Mukaan tarttui pari viikkoa sitten Itävallan pinot ja Yhdysvaltalainen Seghesion perheen sonoma zinfandel 2011 puolikkaassa pullossa. Puolikkaita pulloja ei ole koskaan liikaa valikoimassa, joten testiin meni jo sillä perusteella.

Zinfandelista meillä on rypäleenä hyvin vähän kokemusta, mutta ne kokemukset joita meillä on joko todella positiivisia tai todella tasapaksuja esityksiä. Kuitenkin loistavat fiilikset muutamasta hyvästä zinfandelista valaa uskoa siihen, että rypäleestä saadaan todella hyvää viiniä aikaiseksi. Viinikaapissa kypsyy vielä muutama Ridge vineyardsin Zinfandel, jotka tuli hamstrattua pari vuotta sitten Alkon varattavien tuotteiden listalta.

Seghesion perhe on viljellyt Sonomassa, kaliforniassa viiniä ja erityisesti zinfandelia vuodesta 1895 ja heidän historiansa kietoutuu mielenkiintoisella tavalla koko viinialueen historiaan. Jos haluat lukea aiheesta enemmän suosittelemme tutustumaan Natalie Maclean kirjaan Red, White, and Drunk All Over: A Wine-Soaked Journal from Grape to Glass, jossa Seghesion perheen tarinalle on omistettu yksi kappale.

Viinin väri oli tummahkon purppurainen. Tuoksussa on paljon karhunvatukkaa, aavistus mansikkaa ja vaniljaa sekä aavistus asetonia. Maku on täyteläisen pehmeä, mutta viinin keskivahvat hapot ja topakat tanniinit pitävät rakenteen raikkaana. Jälkimaku on keskipitkä, ja siinä nousee esiin mineraalisuuttakin.

Tämä Zinfandel ei ole tyypillinen Alko-zinfandel, vaan siinä on kunnon rakennetta hedelmäisyyden vastapainoksi. Hintaa tällä klassikkotuottajan viinillä toki on, puolikas pullo maksaa monopolissa liki 17 euroa. Tosin viini näyttää maksavan saman myös tyyriimmissä jenkkikaupoissa.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Meidän suosikkimme maitokauppavahvuisista oluista

Vaikka pääasiassa nautimme viiniä, niin erityisesti Katri tykkää myös hyvin tehdyistä oluista, joiden makuun pääsi työskennellessään panimoravintola Plevnan keittiössä. Kiitokset vaan Samille ja Jukalle, joiden loistavia oluita pääsin työn puitteissa maistelemaan.

Olut on meille enemmänkin janojuoma kesällä, ja saunan jälkeen tulee myös nautittua usein yhdestä hyvästä oluesta. Koska ikinä emme muista ostaa oluita alkosta, ovat maitokauppavahvuiset oluet viime vuosina tulleet tutuiksi. Meidän suosikki-oluemme löytyvät usein IPA/pale ale/red ale-tyyleistä. Heikki tykkää luostarioluista enemmän kuin Katri ja vehnäoluet maistuvat erityisesti kesähelteillä. Saison on myös tyylilaji, joka meitä molempia kiinnostaa.

Onneksi nykyään ei ole enää vaikeaa löytää markettien oluthyllyiltä hyviä oluita. Suurimmat suosikit tällä hetkellä meillä on Brewdogin Dead pony pale ale, Foundersin All day IPA, Pyynikin käsityöläispanimon Kauppa-ipa ja ruby jazz ale. Kaikkia yhdistää hyvä humalointi yhdistettynä miellyttävään makuun. Dead pony ale ja ruby jazz ale ovat selvästi pehmeämpiä ja vähemmän humaloituja kuin IPA:t, mutta yhtä maukkaita. Uusista panimoista Maku Brewing on yllättänyt positiivisesti.

Kevään kunniaksi joimme eilen pullon Hebden´s Wheatia, joka oli perustyyppistä hoegardenia huomattavasti hiivaisempi, paksumpi ja vähemmän sitruksinen. Luonteikas luomuvehnä. Samasta vehnäsarjasta voi tietty suositella myös Pyynikin käsityöläispanimon Simo-Vehnäolutta.

Alkon surkean perusvalikoiman vuoksi olutostokset ovat tosiaan päätyneet marketteihin. Tämän perusteella emme jostain syystä jaksa uskoa pirkaaviinipelotteluun.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Cabernet-taistelu: Maipo vs Barossa




Kalevan viiniklubi päätti palata perusasioiden äärelle. Maistelimme puolisokkona kuusi uuden maailman CS-viiniä, joista kolme shiraz-alueena tunnetusta Barossasta Etelä-Australiasta ja kolme Chilen klassiselta cabernet-alueelta Maiposta. Kultakin alueelta oli valittu kolmen eri hintaluokan viinejä: <15 e, 15-25 e ja >50e.

Molemmilla alueilla on samantyyppinen historia: ensin tuotettiin pieniä määriä laadukkaita viinejä, sitten kysynnän kasvaessa tuotantoa lisättiin rajusti laadun kustannuksella. Australia on jo selvästi ohittanut pahimman boom and bust-vaiheen, Chilessä se on vielä osin päällä vaikka laatuviinejä bulkkimerestä löytyykin.

CS on rypäleenä mielenkiintoinen siksi, että se menestyy kohtalaisen hyvin varsin erilaisissa ilmastoissa ja tuottaa täysin erityyppisiä viinejä viileässä Euroopassa verrattuna vaikkapa Australian lämpimiin alueisiin. Toisaalta se reagoi usein suotuisasti tynnyrikypsytykselle, ja siten myös kellarissa voidaan vaikuttaa lopullisen viinin makuun voimakkaastikin (joko hyvässä tai vallitettavan usein pahassa).

Ensimmäisenä maistettavaksi osui Elderton Estate CS 2010 Barossasta. Mustaherukkaa, savuisia nuotteja, minttua, erittäin lämmintä vaniljaa. Suussa lämpimän täyteläinen ja hedelmäinen, kohtalainen happorakenne. Varsin tiukat tanniinit.

Toisena maistettava viini oli De Martino Estate CS 2012 Maiposta. Tuoksu on jollakin tavalla likainen, äärimmäisen voimakkaan mustaherukkainen heijastaen varmasti osin viinin nuorta ikää. Tuoksusta päälimmäiseksi jää vaikutelma mustaherukan jyräävästä aromista ilman mitään vivahteita. Suussa viini on todella pehmeä, mustaherukkamehumainen ja ohut. Happoa ja rakennetta on niukasti.

Kolmas viini on erään klubilaisen sanoja mukaillen edellisiä mietiskelevämpi. Tuoksusta ei nouse mikään komponentti yli muiden hallitsevaksi. Siinä on hento mustaherukan aromi, joka kuitenkin saa tukea seetrisestä, tiukkasyiseltä vaikuttavasta tammesta. Viinissä on mukana myös terävämpää mausteisuutta ja aavistus tallintausta. Maku on melko raikas, hyvähappoinen. Maku noudattelee aromimaailmaltaan tuoksun hienovaraisuutta raikkaine mustaherukoineen. Kokonaisuutena äärimmäisen tasapainoinen viini, josta mikään aspekti rakenteessa tai aromimaailmassa ei jyrää. Ja kyseessähän oli Ventisqueron Enclave CS Alto Maipon Pirquesta noin 1000 m merenpinnan yläpuolelta.

Neljäntenä Concha y Toron Marques de Casa Conca 2011. Tuoksultaan selvästi puumaisen tunkkainen. Hento savu, aavistus tallintausta sekä selvästi aistittava minttuisuus. Ja toki siis itsestäänselvä mustaherukka, joka löytyi kaikista maistetuista viineistä. Suussa keskitäyteläinen, varsin kireän hapokas ja tanniininen. Puu-aromit korostuvat melko reippaasti.

Viidentenä viininä Alkostakin löytyvä Lehmann Portait Barossa CS 2011. Tässä viinissä tuoksussa selkein vanilja, lämpimän punaisia marjoja, mustaherukkaa. Aavistus epäpuhtautta, jonka aiheuttanee lähinnä allkeirjoittaneen savuaromiallergia. Viini on täyteläinen, mutta rakenne säilyy raikkaana kohtalaisen hapokkuuden ansiosta. Tanniinit melko pehmeät, kuitenkin runsaat (ja hieman sahanpurususpektit).

Viimeisenä Penfolds-Fostersin Bin 407 2008. Tämäkään ei anna tuoksultaan mitään yksittäistä määrittävää nuottia. Aistittavissa on lämmintä mustaherukkaisuutta, aivan aavistus savuisuutta, hennon hentoa lantaisuutta ja melko jämäkkää lyijykynäisyyttä. Tässä on myös mausteisuutta, kuitenkin enemmän pippurisuuntaista kuin kardemumma-vanilja-akselia. Suussa äärimmäisen tasapainoinen. Alku on keskitäyteläinen, keskivaihe raikkaan hapokas ja jälkimaku pitkän tanniininen. Kokonaisuutena hienosti liukuva viini, josta aromikomponentit nousevat maistaessa esiin eri vaiheissa muodostaen lopulta harmonisen kokonaisuuden.

Maistamassa oli 9 henkeä, ja viinit maistettiin siis puolisokkona. Ne äänestettiin paremmuusjärjestykseen siten, että kukin antoi pisteet kolmelle mielestään parhaalle viinille: kolmannelle yhden, kakkoselle kaksi ja ykköselle kolme pistettä.

Selkeäksi voittajaksi äänestyksessä tuli Bin 407, kakkoseksi Elderton ja kolmoseksi Lehmann. Tässä kisassa Barossa siis voitti kaikki mitalisijat. Omassa pisteytyksessäni ykkönen ja kolmonen olivat samat kuin yleisessä äänestyksessä, mutta Enclave pääsi sijalle kaksi Eldertonin sijaan.

Kaikki viinit oli tilattu vinexus.de-nettikaupasta
, koska alkosta ei löytynyt vastaavia viinejä eri hintaluokissa.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Sunnuntai, mikä ihana tekosyy kokata ruokaa perheelle

Niin kauan kuin muistan, on meidän perheessä on syöty sunnuntaisin yhdessä lounasta. Katrin lapsuudenkodissa isä teki aina sunnuntaina pikkaisen parempaa ruokaa, jota sitten syötiin perheen kanssa yhdessä. Kotoa pois muuton jälkeen useimmiten sunnuntaisin tuli mentyä vanhemmille syömään, jos aikataulut vain sopivat yhteen. Nyt, kun sunnuntait ovat automaattisesti vapaita, niin yritämme aina mahdollisuuksien mukaan kokkailla sunnuntaisin yhdessä velipojan kanssa. Parasta laatuaikaa ja samalla tulee aina testailtua uusia reseptejä. Haluan myös siirtää omalle tytölle rakkauden itsetehtyyn ruokaan ja kyllä neiti tänäänkin toimi apukokkina.

Alkuun teimme  maa-artisokkakeittoa paistetulla mateella ja pikkelöidyillä raitajuurilla. Keitto tehtiin ihan keittämällä kuoritut maa-artisokat ja perunat kypsiksi tähtianiksella maustetussa vedessä. Sitten keitto soseeksi bamixilla, joukkoon kermaa, suolaa, pippuria ja hunajaa. Matikka keitettiin paloina liemessä, jossa oli sipulia, porkkanaa, laakerinlehtiä ja viiniä. Sitten matikkasta liha talteen ja lopuksi rapea pinta paistamalla voissa. Raitajuuret pikkelöin etikka-vesiseoksessa, joka oli maustettu suolalla, pippurilla, sokerilla ja tähtianiksella. Ohuiden raitajuurisiivujen päälle kaadettiin vaan kuuma liemi ja jäähdytettiin jääkaapissa.

Pääruokana oli kuhaa kahdella tavalla, kurpitsarisottoa ja paistettua lehtikaalia. Kuhasta osa kypsennettiin grillivastuksen alla ja maustettiin suolalla, pippurilla ja sitruunakuorella. Toinen osa käärittiin rulliksi, joissa täytteenä oli paistettua valkosipulia ja pinaattia. Rullat käärittiin leivinpaperin sisään ja kypsennettiin liemessä, jossa oli raastettua sitruunankuorta, inkivääriä, suolaa, pippuria, valkoviiniä, vettä ja etikkaa. Kurpitsarisotto oli yksinkertaista: melkein valmiin risoton joukkoon lisättiin kurpitsasosetta ja kurpitsanpaloja. Nopea lämmitys ja ei muuta kuin lautaselle. Lehtikaalit paistettiin öljyssä pannulla nopeasti ja maustettiin suolalla ja sitruunanmehulla. Hemmetin hyvä annos tuli, vaikka itse sanonkin. Erityisesti kuharullat onnistuivat täydellisesti, ja lehtikaalia tullaan käyttämään meillä jatkossakin.

Viininä kahdelle ensimmäiselle annokselle oli Noble winesta tilattu Dosnon lepagen Recolte noire NV, joka on 100% pinot noir La Cote des Barin tarhalta. Kysessä on pieni artisaanitalo, jonka vuosituotanto on noin 50 000 pulloa ja he omistavat n.2hehtaaria omia tarhoja ja vuokraavat noin 5 hehtaaria tarhoja omien lisäksi. Heidän kaikki samppanjansa käyvät ja kypsyvät Puligny-Montrachetissa tehdyissä 228-litran ranskalaisissa tammitynnyreissä.Tila sijaitsee Champagnen etäläisessä osassa kohtuullisen lähellä Burgungyn viinialuetta. Maaperä alueella on kalkkikiveä ja samankaltaista kuin Chablisin alueella.

Viinin väri oli tummahkon keltainen, kuplat olivat pienet. Tuoksussa oli kypsää omenaa, briossia ja paahtoleipää. Mukavan voimakas tuoksu. Maku oli täyteläinen, kypsän omenainen ja ihanan paahteinen. Erittäin miellyttävä kuplarakenne ja pitkä jälkimaku. Miellyttävä pelkästään juotuna, mutta makujen kirjo laajeni ehdottomasti ruuan kanssa ja täydensi molempia annoksia mukavasti. Parempi selkeästi pääruuan kanssa, jolloin ruuan sitruunaisuus leikkasi hyvin viinin täyteläisyyttä tuoden hedelmän enemmän esille. Ehdottomasti ruokasamppanja. Harmi vain, että oli meidän ainut pullo. Täytyy varmaan tilata lisää.

Jälkiruuaksi väsäsimme vielä jogurtti-pannacottaa, rommimarinoitua veriappelsiinia ja granaattiomenaa. Pannacottaan tulee 150 ml maitoa, 150 ml kermaa, 600 ml turkkilaista jogurttia, 4 liivatelehteä, rosmariinia ja hunajaa 3 ruokalusikallista. Ensin laitetaan maito, kerma ja rosmariininoksat kattilaan. Liivakot likoamaan kylmään veteen. Sekoitetaan kermaidon lämmetessä jogurttiin hunaja. Kun nesteet ovat nopeasti kiehahtaneet, lisätään liivate sekaan hyvin sekoitellen. Annetaan seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi, jonka jälkeen se kaadetaan jogurtin sekaan siivilän läpi. Sekoitetaan tasaiseksi, kaadetaan kelmulla vuorattuun vuokaan ja laitetaan ainakin 5 tunniksi jähmettymään viileään. Veriappelsiinit marinoidaan tirauksella rommia. Näihin voi laittaa vähän reilummin sokeria, koska pannacotta ei ole lainkaan makeaa. Granaattiomenan siemeniin kannattaa myös lisätä aavistus sokeria tai hunajaa. Teimme annokseen vielä ohuen keksin aivan perinteisestä biscuit-taikinasta joka kaulittiin millinpaksuiseksi leivinpaperin välissä ja paistettiin pari minuuttia tarkasti vahdaten.

Jälkiruuan kanssa nautiskeltiin hieman Oremuksen Late Harves Furmintia 2008, joka on varsinaista tokajia vähemmän makeaa mutta silti sopivasti jalohomeen silaamaa. Tuoksussa ananasta, tuoretta aprikoosia ja selkeä botrytista. Makea, ei kuitenkaan tahmeanmakea maku. Ensin pelkäsimme viinin olevan vähäisesti sokeroidulle annokselle liiankin makea, mutta täyteläinen kermalla terästetty jogurtti ja kirpsakat veriappelsiinit nousivat makean viinin kanssa esiin entistä raikkaampina, ja kombo toimi oivasti.

Kokkailu ja syöminen olivat oiva tapa viettää sunnuntaita hyvässä seurassa!


-Katri-

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Red Newt dry riesling 2012

Stuart Pigottin Riesling-kirjan innoittamana tulin tilanneeksi laatikon tästä varsin monipuolisesta rypäleestä tehtyjä viinejä eri puolilta maailmaa. Näin loskaisena talvena näitä ei vielä paljon maisteltu, mutta kun tuttu kalastaja lahjoitti perjantain iloksi vastanostetun siian ja kolme kuhaa, niin oli pakko kaivella kaapin vaaleaa hyllyä.

Finger Lakesin rieslingejä Pigott kehuu kovasti raikkaiksi. Kyseinen aluehan sijaitsee New Yorkista pohjoiseen varsin viileällä alueella, ja viinit ovat sen mukaisesti varsin hapokkaita ja raikkaita. Suuri osa valmistajista jättääkin rieslingeihinsä hieman jäännössokeria pehmentämään kovaa hapokkuutta.

Red Newt ei omista itse lainkaan tarhoja, mutta on ostanut rypäleensä samoilta sopimusviljelijöiltä jo pitkään. Talon myyvin viini on Circle, joka on jenkkimakuun tahkottu 'dry end of semi-sweet'- tyyppinen pullote. Nyt maistettavana oli kuitenkin täysin kuiva riesling, jossa jäännössokeria on vain pari grammaa.

Tuoksussa on päärynää, sitruunankuorta, ananasta sekä vaaleaa kukkaisuutta. Hennosti teräksinen. Suussa aivan täysin kuiva, kuitenkin melko täyteläinen. Erittäin hyvä happorakenne, joka tuo viinin runkoon hyvän tasapainon. Makupaletilla sitrus, kukkeus ja omenaisuus ovat ensin pääosassa, mineraalit puskevat jälkimakuun oman mukavan lisänsä.

Kokonaisuus on hyvin tasapainoinen viini, jossa kohtalaisen runsas hedelmäisyys ja hyvä hapokkuus yhdistyvät mineraalisuuteen.

Kuten arvata saatatte, tämä ei voinut olla toimimatta hienosti sitruunaisen pannusiian ja uunijuuresten kanssa.

Viinillä oli hintaa vinexuksella alle 15 e, joten mielestämme oli oiva ostos jota voi suositella.